Näytetään tekstit, joissa on tunniste Star Wars. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Star Wars. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Suharin Walkabout

Lämmintä oli. Päivällä n. 28-34 °C.

Tempaisin sitten viikon reissun Kanarialle, ja lähdin etsiskelemään itseäni. Muutamien harha-askelien jälkeen löysinkin. Auttaa kummasti, kun on tuhansien kilometrien päässä normaalista elinympäristöstään ja sen ajoittain mutkaisistakin tilanteista. Siinä saa uutta perspektiiviä elämään ja itseensäkin.

SubCatin logo on kuin meikäläisen tekemä.

Käväisin mm. Atlantin valtameren pohjassa SubCat-nimisellä sukellusveneellä. Jo se, että pystyi näkemään Atlantin pohjahiekan, oli kummastuttava kokemus. Lienen oikeassa olettaessani, että tuo oli once-in-a-lifetime -kokemus.

Viikon reissun kun tekee yksin, huomaa hyvin nopeasti, että tekemistä ei tietyn pisteen jälkeen paljoakaan ole. Itsensä kanssa kun ei voi esim. tennistä pelata ja uiminenkin käy aika tylsäksi jonkun ajan päästä.
Yritin kyllä jonkin verran tutustua samassa hotellissa oleviin turisteihin, mutta aika heikolla tuloksella. Loppujen lopuksi meikäläisen tehtäväksi jäi tosiaan se itsensä etsiminen hyvän musiikin (kiitos kestäväakkuisen MP3-soittimeni), Making Of Star Wars-kirjan ja Raamatun siivittämänä.

Tämä tällä kertaa. Ehkä myöhemmin paneudun hieman lisää tähän reissuuni.

Ps. Ainiin, uusinpa tuon blogini logonkin tuossa. Onpa hurja.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Star Wars-paidat olivat halpoja Herran vuonna 1977

Jukranpujaus! Katsastakaas näitä hintoja! Vaivaiset $4,50 aikuisten s-koosta, ja lasten koot tasan $4. Toki dollarin arvo oli tuolloin eri kuin näinä päivinä, mutta gimme a break, Jake!
Tuosta samaisesta paidasta pyydetään tällä hetkellä $149,99 eBayssä, ja vielä alennuksessa! Jee! Kyllähän minä nyt ymmärrän nostalgian arvon jne, mutta huh huh vain...

Kuva on otettu Famous Monsters-lehden Star Wars Spectacular
-erikoisnumerosta vuodelta 1977.

Mitäs muuta meillä löytyy täältä, hmm...

  •  Mustavalkoinen Super 8 filminpätkä (äänetön) tekstityksillä  $9,95

  •  Samainen värillisenä ja äänillä  $29,95

    (Huomioitavaa on, että tuohon aikaan ei ollut mahdollisuus
    katsella kotona leffoja niin vain. Tämä on ollut niitä harvoja
    saumoja elää Star Warsin taianomaiset hetket uudelleen.)


  •  Star Warsin tarina kirjana 220 sivua,
    joista 16 sivua värikuvia leffasta  $1,95


    (Suosittelen lukemaan tämän opuksen.
    Itseltäni löytyy
    1. painos suomennetusta laitoksesta ja se on paljon
    raaempi ja sensuellimpi kuin itse leffa.)


  •  Soundtrack tuplavinyylinä plus 84x53cm värijuliste  $8,98


Georgelle on kynäilty aika ylistävä kirjoitus. Hienoa!

Tässä vielä kansikuvaa kyseisestä niteestä.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Imperiumia tekemässä

Löysin toden teollakin Anttilasta tuossa muutama viikko sitten J.W. Rinzlerin toimittaman kirjan The Making Of The Empire Strikes Back! Juokale, kun on oiva opus!
Netistä olin jo kerennyt tarkkailemaan useidenkin sivustojen antia, että josko tätä löytyisi hieman halvemmalla kuin se $50-80 (tai mitä siitä nyt milloinkin pyydettiin). Löysin sen sitten sopuhintaan ihan kotomarkkinoilta.


Tiesin mitä odottaa sillä olin tilannut kirjasarjan esikoisen, The Making Of Star Wars jo yli vuosi sitten. Olenkin sen jo kahlannut läpi pariinkin otteeseen. Sanotaan kuitenkin näin, että se kiehtova pikkutieto ja tekninen data mitä ekassa niteessä viljeltiin, sai kaverikseen Empiressä mielettömän määrän tuotantokuvia ja muuta Star Wars-fanille vastustamatonta illustraatiota. 


Kommentoin tässä nyt vain pintapuolisesti tämän 372-sivuisen järkäleen sisältöä - lupasinhan jo tuossa joitakin aikoja sitten jyräyttää ilmoille suuren Star Wars-aiheisen postauksen. Se ei siis ole tämä. Stay tuned, baby!

Me Star Warriorithan tiedämme, että osa Hoth-planeetan kohtauksista kuvattiin niinkin lähellä kuin Norjan Finsessä. Olisipa ollut muikeaa olla paikalla muutaman vuoden ikäisenä katsastamassa tilanteet (ja siinä samalla neuvoa vähän poikia, että miten homma hoidetaan). Eniwei, kirja tietää kertoa että Suomestakin tultiin etsimään sopivia kuvauspaikkoja. Oli kuulkaas hieman siistiä törmätä Finland-sanaan kirjaa plärätessäni.


Toinen omalla kohdallani valtaisaa mielenkiintoa herättänyt tiedonjyvänen oli se, että David "Dark Sith-Lord" Prowsen vaimosta tuli uudestisyntynyt kristitty kesken kaiken. Sillä välin kun Dave hoiteli Darth Vader-bisneksiään, hänen vaimonsa asteli uskovan polkuja. Kirjan mukaan se loi pieniä haasteita haidän avioliitolleen. Toivottavasti he selvisivät siitä. Almighty is God!

Eipä tässä tämän hurjempaa tällä kertaa. Jos törmäätte tähän tai siihen aiempaan Wars-opukseen, niin suosittelen kaivamaan kuvetta ja vähän äkkiä sittenkin! Making Of Star Wars kertoo 70-luvun alkuperäishaastattelujen vääristämättömin sanoin siitä mutkikkaasta vuosia kestäneestä operaatiosta tehdä yksi elokuvahistorian mahtavimmista pätkistä. Making Of Empire jatkaa samoilla jalanjäljillä. Nyt vain odottelemaan Jedin Paluusta samanlaista puhelinluetteloa.

Olen puhunut! Olkoon Voima täällä bittiavaruudessakin mukana.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

No niin, sainpas väsättyä blogin...

...MUTTA... tulen käyttämään tästä päiväkirja-nimitystä. • • • • • • •  Pidemmittä puheitta, aloitetaanpas ensimmäinen.

Rutto, kun uhkaa väsyttää. Kello on 0:50 (tätä kirjoittaessa. Lukema on TIETENKIN eri tuossa julkaisuajan kohdalla, koska kirjoitan tätä kauemmin kuin nanosekuntin) ja jostain syystä olen intoillut piilareiden kanssa nyt parikin päivää ja yötä. Ei hätää, ne ovat ns. yötä-päivää-piilolinssit, mutta kyllä ne väsyttävät eniwei!

Mitähän tässä vielä turinoisi... Hmm. Odottelen tässä postissa (en nyt, mutta taas aamulla sitten) kahta coolia paitaa: Star Warsia ja Cokista. Kumpikin on ns. uus-vintage-kamaa (tai vaihtoehtoisesti vaikka nu-retro), eli ne on painettu näyttämään vuosikymmenten takaa olevilta vaateparsilta.
Cokis-paidan design on totta tosiaan melkoisen siisti ja nostalgiaa pursuava. Ja sehän passaa meikäläiselle, koska olen Suomen kovin Nostalgia-Hunter!
Star Warsin kuva taitaa jopa olla samainen, jota käytettiin ensimmäisessä Tähtien Sota-sarjakuvassa Suomen kamaralla (nyt on siis kyse lehdestä vuodelta '83, eikä niistä aikaisemmista sarjis-albumeista).

Katsotaan, löydänkö kuvan... Kaverini pisti linkkiä tuossa muinoin Facebookissa (Fabo), jossa oli ihan vimmatun lupaavaa kamaa.

Ihka ensimmäinen suomalainen Star Wars-sarjis. Wow!
"It will be mine, oh yeah, it will be mine."
www.rebelscum.com
Kyllä nimittäin silmä lepää tuossa. Keräsin junnuna niiden monien muiden jutskien ohella myös Star Wars-sarjiksia. Ja kyllä, minulla oli myös tämä (thank you, Jeppiksen  edesmennyt City Divary!).

Meninpä sitten myymään niitä pois "aikuisuuden ja kypsyyden merkiksi" - idiootti! Hengellistäkin painostusta siinä oli, muistelisin.

Nyt kuitenkin aikuisiällä olen lähtenyt takaisin lapsuudessa opitulle polulle, koska sen minkä lapsena taitaa, sen aikuisena VETÄÄ ÖVERIKSI! 

Jea, mut ei auta; Nyt koisimaan!

Öitä siispä vain & May the Force be with You!

Ps. Pistän kuvaa niistä paidoista sitten, kun ne ovat käsissäni.

- Suhari