tiistai 16. elokuuta 2011

Taistelijan luonnetta... Löytyykö?

Kas niin, veijarit siellä ruudun toisella puolella. Luvassa on pientä avautumista ns. nyrkkiä pöytään-mentaliteetilla. Ja lähtee...

Tänään kun tuossa heräilin ja siitä sitten siirryin koneelle vakaana aikeenani jatkaa bändimme ensimmäisen oikean videon editoimista, niin softa ei toimikaan. Voi vitalis! En saa jatkettua hommia, koska ohjelmisto kyllä avaa työprojektin, mutta ei anna sitä ruudulle näkyviin. Siellä se itsekseen taustalla huristelee, eikä kone edes herjaa mistään rekisterivirheestä tms. Ja hyvät ihmiset, kyseessä ei ole luvaton ohjelmistokopio, vaan ihan validi versio. Voi ruton rutto!
Valinta 1:
Annanko sisäisen myrskyn nousta ihmisten ilmoille, vai vedänkö henkeä ja otankin iisisti?
Tällä kertaa päätänkin rentoutua. Eihän tämä muutenkaan ensimmäinen kerta ole kun samainen ohjelma tekee tuota. Ei siis tule yllärinä. Se ei kuitenkaan poista sitä harmia, kun ei saakaan jatkettua hommiaan. Kerrankin kun paloa olisi.
Valinta 2:
Kuinka usein sitä vajoaa jonnekin ojan pohjalle surkuttelemaan, että kaikki menee aina pieleen! Hah! Onko tyhmempää edes kuultu? Miten kaikki voi mennä aina pieleen? No ei mitenkään! Olisinko minä siinä tapauksessa tässä, tai sinä siinä? Vastaus on kumpaankin: Neva!
Joten valitsen olla vajoamatta itsesäälin alhoon.
Hyvin etenee. Katsotaan mitä tulee.

Herralle kiitos, sain tuossa taas luonnollista, mutta varsin mielenkiintoista kautta viisautta vastaaviin tilanteisiin tulevaisuuden varalle: Yksi kriisi kerrallaan, niin ei voimat lopu heti kättelyssä.
Ei ihminen toki mitä tahansa kestä, mutta tuolla mentaliteetilla jaksaa varmasti kauemmin sinnitellä. Nyt vain keskittymään siihen, että saa pidettyä yllä tämän Rambomaisen peräänantamattomuuden.

Mielestäni yksi onnellisuuden perspektiiveistä on se, että kulkee luovuttamatta kohti unelmiaan. Kaikki mutkat ja seinät matkan varrella on voitettavissa. Haluan uskoa siihen. Pakko. Mitä järkeä muuten olisi yrittää tavoitella unelmiaan? Uskon, että se on osaltaan elämän rikkautta olla siinä kurimuksessa, missä milloinkin on tarpomassa kohti uutta määränpäätä. Se, että ei iske hanskoja tiskiin heti ensimmäisen, toisen tai edes kolmannen hyökyaallon heitettyä takaisin lähtöpisteeseen, on oman elämänsä sankaruutta.

Onneksi eilen on tullut uusin jakso Warehouse 13:a. Mitähän agentit Latimer, Myka ja kumppanit tällä kertaa säätävät. Kova sarja!
Valinta 3:
Katsonpas sen nyt saman tien ja nautin samalla jotain elintarviketta, ettei veren sokeri vallan laske (koska silloin pienetkin asiat voivat paisua kohtuuttoman kokoisiksi - ja itkupotkuraivarit seuraavat).

Itse Suhari sieltä 70-luvulta.  |   Kuva ©  M. Hyyppä
(klikkaa isommaksi - ja ihmettele)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti